RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunnan jäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja uuden jäsenen vaali
KH 14.08.2023 § 190
246/00.00.01.02/2022
Hanna Perävainio pyytää eroa luottamustehtävistään 26.6.2023 alkaen paikkakunnalta poismuuton takia, jolloin hän kuntalain (410/2015) 78 §:n mukaisesti menettää vaalikelpoisuutensa. Hän on toiminut Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunnan varsinaisena jäsenenä.
Poliisin hallinnosta annetun asetuksen (158/1996) 13 §:n mukaan poliisihallitus vahvistaa poliisin neuvottelukunnan jäsenten määrän. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanvaltuusto valitsee neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen. Poliisihallitus on määritellyt Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunnan jäsenmäärän siten, että Turun kaupungilla on neuvottelukunnassa kolme edustajaa ja kaikilla muilla kunnilla yksi edustaja.
Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan;
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. toteaa Hanna Perävainion vaalikelpoisuuden menetetyksi Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunnan jäsenenä;
2. valitsee vaalilla uuden jäsenen Lounais-Suomen poliisin neuvottelukuntaan.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. toteaa Hanna Perävainion vaalikelpoisuuden menetetyksi Lounais-Suomen poliisin neuvottelukunnan jäsenenä;
2. valitsee vaalilla uuden jäsenen Lounais-Suomen poliisin neuvottelukuntaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |