RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkavaalin vahvistaminen
KH 13.03.2023 § 73
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 61 §:n mukaan ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa palvelussuhteeseen ottamisesta päättänyt viranomainen. Valtuuston ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa kuitenkin kaupunginhallitus.
Päivi Vuori on 27.2.2023 kirjallisesti ilmoittanut ottavansa viran vastaan sekä toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan.
Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää vahvistaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkavaalin.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
KH 11.09.2023 § 208
82/01.01.01.00/2022
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 30.1.2023 § 23 valinnut ehdollisella valintapäätöksellään sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkaan Päivi Vuoren. Valintapäätöksen todettiin tuolloin olevan ehdollinen, kunnes valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan sekä turvallisuusselvitys on toteutettu. Lisäksi valintapäätöksen mukaan viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Päivi Vuori on toimittanut kaupungille hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja virkaan valinta on vahvistettu 13.3.2023 § 73 ilman turvallisuusselvitystietoa. Kokemäen kaupunki on hakeutunut henkilöturvallisuusselvitysmenettelyyn 8.2.2023, mutta 31.8.2023 saapuneen Suojelupoliisin päätöksen perusteella kaupunkia ei hyväksytty menettelyn piirin. Kielteiseen päätökseen turvallisuusselvityksen laatimisesta ei turvallisuusselvityslain 62 §:n mukaan voi hakea muutosta valittamalla.
Päivi Vuoren virantoimitus on alkanut 27.3.2023 ja koeaika lasketaan alkaneeksi kulua siitä. Kokemäen kaupungin hallintosäännön kuudennen luvun 61 §:n mukaan ehdollisen valintapäätöksen vahvistaa palvelussuhteeseen ottamisesta päättänyt viranomainen.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus vahvistaa päätöksensä 13.3.2023 § 73 koskien sivistys- ja hyvinvointijohtajan virkavaalia ja toteaa, että turvallisuusselvitystä ei vaadita.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |