RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ehkäisevän päihdetyön työryhmän nimeäminen
KH 29.01.2024 § 19
87/00.00.01.02/2022
Kaupunginhallitus on 11.2.20213 § 50 asettanut valtuustokaudeksi 2013-2016 ehkäisevän päihdetyön työryhmän ja antanut perusturvalautakunnan tehtäväksi nimetä siihen jäsenet. Työryhmä on sittemmin toiminut kyseisen lautakunnan alaisuudessa, kunnes Kessoteen siirtymisen takia perusturvalautakunta lakkautettiin. Tämän jälkeen ehkäisevän päihdetyön työryhmä on toiminut elinvoimalautakunnan alaisuudessa.
Työryhmään on kuulunut Kokemäen kaupungin, A-Klinikan, poliisin, Sataedun, Saskyn ja Satakunnan hyvinvointialueen työntekijöitä.
Vuoden 2024 alusta ehkäisevän päihdetyön työryhmä kuuluu sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Kokemäen hallintosäännön 5. luku 23 §:n mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on: päättää perustettavista työryhmistä ja toimikunnista kaupunginhallituksen tai lautakuntien alaisuuteen. Hallitus päättää perustamansa työryhmän tai toimikunnan kokoonpanosta ja toimikaudesta.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 4886 101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. nimetä seuraavat Kokemäen kaupungin työntekijät ehkäisevän päihdetyön työryhmään:
- etsivät nuorisotyöntekijät
- Nuorten työpajan työvalmentaja
- yhtenäiskoulun rehtori
- lukion rehtori
- koulunuorisotyöntekijä
- nuorisotyöntekijä
- hyvinvointipäällikkö
2. todeta, että työryhmään kuuluvat lisäksi seuraavat henkilöt:
- Minna Ahtiainen, terveydenhoitaja, Satakunnan hyvinvointialue
- Elina Penttilä, palveluesimies, A-klinikka
- Marko Leppäniemi, Poliisi
- Anna Lemberg, opinto-ohjaaja, SASKY koulutuskuntayhtymä
- Elina Heikkilä, kuraattori, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |