Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 4


Tilinpäätös 2025

 

 

 

Vuoden 2025 tilinpäätöksen allekirjoittaminen

 

KH 23.03.2026     

18/02.02.03/2026  

 

Kuntalain 410/2015 113 §:n mukaan "Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja ja tai pormestari."

 

Kuntalain 114 § mukaan "Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana." Edelleen lain 115 § mukaan "Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tilinpäätös 2025

 

Kokemäen kaupungin vuoden 2025 tilinpäätös on 307 262,31 euroa ylijäämäinen. Kaupunginvaltuuston muutoksineen vahvistama talousarvio oli laadittu 626 072,68 euroa alijäämäiseksi, joten tulos on suunniteltua parempi.

 

Ylijäämäisen tuloksen muodostumiseen vaikutti toimintatuottojen ylittyminen ja toimintakulujen alittuminen. Edellä mainittujen lisäksi ylijäämän muodostumisessa on huomioitava terveyskeskuskiinteistön arvonalennuskirjaus.

 

Toimintatuottoja kertyi noin 0,62 M€ yli arvion. Ylitys johtui enimmiltä osin tukien ja avustusten arvioitua suuremmasta määrästä 0,2 M€ ja vuokratuottojen ylityksestä 0,2 M€. Lisäksi myyntituotot ylittyivät 0,1 M€ ja maksutuotot 0,1 M€ talousarviosta. Toimintatuottojen toteutumaprosentti oli kokonaisuudessaan 116,7 %.

 

Toimintakuluja (ulkoiset) kertyi noin 20,6 M€ eli 0,56 M€ alle arvion. Toimintakulujen toteutumaprosentti oli 97,3 %. Varatut palkkamäärärahat toteutuivat suunnitellusti ja niissä ei tapahtunut ylityksiä. Menoalitus johtui pääasiassa henkilöstömenojen osalta 0,2 M€ sairasvakuutuskorvauksien arvioitua suuremmasta määrästä ja tasausmaksun pienuudesta, että kirjanpitoon oli edellisvuosina ohjautunut henkilöstösivukuluja liian isolla prosentilla ja nyt ne korjattiin. Lisäksi aineissa ja tarvikkeissa säästettiin 0,2 M€ ja palveluiden ostossa 0,15 M€.

 

Kokonaisuutena eri osastojen toimintakulujen käyttö oli suunniteltua siten, että olennaisia ylityksiä ei tapahtunut. 

 

Toimintakate eli nettokäyttötalousmenot toteutuivat edellä mainittujen lukujen perusteella hyvin. Toimintakatteen määräksi arvioitiin talousarviossa 17,41 M€. Toimintakate oli 16,22 M€ eli 1,18 M€ arvioitua pienempi.

 

Kaupungin verotulo- ja valtionosuuskertymä oli puolestaan hieman arvioitua pienempi. Verotuloja kertyi 0,15 M€ arvioitua vähemmän. Huomattavaa on, että verotuloja kertyi toista vuotta peräkkäin edellisvuotta vähemmän. Vähennys oli 0,29 M€ edellisestä vuodesta.

 

Valtionosuuksien kertymä oli noin suunnitellun mukainen eli 3,4 M€. Vuonna 2024 valtionosuuksia kertyi 2,8 M€.

 

Rahoitustuottojen ja  -kulujen toteutuma oli noin arvioidun mukainen 0,15 M€. Korkokulujen määrä kasvoi 0,13 M€ viime vuodesta.

 

Vuosikatetta kertyi 2,64 M€ ja sillä kyettiin kattamaan suunnitelman mukaiset poistot, joiden määrä oli yhteensä 1,6 M€.

 

Arvonalentumisiin kirjattiin terveyskeskuskiinteistön tasearvon arvonalennus 0,65 M€ ja Hakatienkartanon osakkeiden arvonalennus 0,05 M€, joten poistot ja arvonalentumiset toteutuivat yhteensä arvioidun mukaisena 2,3 M€.

 

Investointien määrä oli korkea 6,4 M€, mutta vähemmän mitä talousarviossa (7,3 M€) suunniteltiin. Investointien määrä jäi alhaisemmaksi maa-alueiden oston alittaessa talousarvion 0,4 M€. Lisäksi yhtenäiskoulun alakerran peruskorjauksen kustannus jäi 0,2 M€ talousarviosta.

 

Investointien suuri määrä nosti kaupungin lainamäärää 2,6 M€. Lainamäärä nousi kuitenkin arvioitua vähemmän. Vuosikate ylitti talousarvion noin 1 M€. Lisäksi toteutuneet tonttikaupat ja Harjavallan terveyskeskuksen myynti ja arvioitua pienemmät investoinnit laskivat lainanottotarvetta arvioidusta. Lainamäärä oli vuoden lopulla 20,64 M€ eli noin 3 134 euroa/asukas.

 

Vuoden 2025 ylijäämä nostaa taseen kumulatiivisen ylijäämän 7,16 M€:n suuruiseksi. 

 

Näkymät vuodelle 2026 ja 2027

 

Kokemäen kaupungin vuosien 2021–2025 tilinpäätösten yhteenlaskettu ylijäämä on ollut 4,4 M€. Kaikki vuodet olivat ylijäämäisiä.

 

Taseeseen kertynyt 7,16 M€ kumulatiivinen ylijäämä luo hyvän puskurin tuleville vuosille.

 

Kaupunginvaltuuston vahvistamassa vuosien 2026–2028 talousuunnitelmassa ko. vuosien alijäämäksi on arvioitu 4,8 M€.

 

Vuosien 2026–2028 arvioita laadittaessa on pyritty ottamaan huomioon olennaiset ko. vuosille kohdistuvat suunnitelmat ja toiminnot (mm. TE2024-uudistus). Suunnitelmat tulevat muuttumaan olennaisesti, koska seuraavia sekä positiivisia että negatiivisia tekijöitä ei ole kyetty huomioimaan:

 

- sote- ja pela-kiinteistöjen yhtiöittämättä jättäminen

- datakeskushanke ja sen tuomat muutokset

- tyhjilleen jääneiden kaupunkikonsernin omistamien  rakennusten täysimääräinen alaskirjaus ja mahdollinen purkaminen

- kiinteistöosakeyhtiöiden rahoitustilanteen hoitaminen

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100 ja talousjohtaja Johanna Kemell, puh. 040 488 6100.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen;

2. antaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnalle toimenpiteitä varten;

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tilikauden ylijäämä 307 262,31 euroa siirretään taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämiin;

4. oikeuttaa talousjohtajan tekemään oikaisuluontoisia korjauksia ja tarkennuksia tilinpäätökseen ja

5. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös