RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 299
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työterveyshuollon toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2023
Yhtmk 12.12.2022 § 55
Työnantajalla tulee työterveyshuoltolain 1383/2001 11 §:n mukaan olla työterveyshuollon toimintaa koskeva kirjallinen toimintasuunnitelma, joka sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johtuvat toimenpiteet. Toimintasuunnitelma tulee työpaikkakäynteihin ja muihin työterveyshuollon selvityksiin perustuen tarkistaa vuosittain. Työterveyshuollon toimintasuunnitelma voi olla osa työturvallisuuslaissa tarkoitettua työsuojelun toimintaohjelmaa tai muuta työnantajan laatimaa kehittämisohjelmaa tai -suunnitelmaa. Suunnitelma käsitellään ennen sen hyväksymistä yhteistoimintamenettelyssä (TyöterveyshuoltoL 8 §)
Kokemäen kaupunki on yhdessä Eurajoen, Nakkilan ja Harjavallan kuntien/kaupungin kanssa solminut työterveyshuollon suunnitelman 1.8.2020 alkaen Terveystalo Oy:n kanssa. Sopimus Terveystalo Oy:n kanssa on tehty määräaikaiseksi vuosille 2020-2024, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, jollei sopimusta irtisanota määräaikaan mennessä. Kokemäen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelma on tehty vuoden 2024 loppuun saakka, joka on myös määräaikaisen työterveyshuollon sopimuksen päättymisaika. Sopimusta tarkastellaan vuosittain.
Suunnitelmaan on edellisvuoden jälkeen tehty pieniä muutoksia. Määräaikaisterveystarkastuksien järjestäminen esitetään siirrettäväksi työpaikkaselvityksien yhteyteen. Terveystarkastuksien tiheys säilyy aiemmalla tasolla. Tämän lisäksi työhöntulotarkastuksia esitetään jatkossa järjestettäväksi vain virkaan valittaville. Muutoin sopimus on päivitetty vastaamaan tämänhetkistä tilannetta.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. merkitä tiedoksi liitteenä olevan ehdotuksen Kokemäen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2023 ja
2. todeta lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa ehdotukseen Kokemäen kaupungin työterveyshuollon toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2023 sekä
3. esittää kaupunginhallitukselle työterveyshuollon toimintasuunnitelman hyväksymistä vuodelle 2023.
Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
KH 12.12.2022 § 299
335/01.04.02.00/2022
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2023 liitteen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |