RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 75
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttöluvan myöntäminen viestintä- ja markkinointisuunnittelijan toimen vakinaiseen täyttämiseen 1.5.2022 alkaen
KH 14.03.2022 § 75
31/01.01.01.00/2022
Hallinto-osaston osastopäällikkö anoo lupaa viestintä- ja markkinointisuunnittelijan uuden toimen vakinaiseen täyttämiseen 1.5.2022 alkaen. Toimi on uusi ja sen sijoittumispaikka on hallinto-osastolla elinvoimalautakunnan alaisuudessa.
Kaupunginvaltuusto on 7.3.2022 myöntänyt § 17 lisämäärärahan viestintä- ja markkinointisuunnittelijan palkkaamiseen. Toimi on uusi ja kuuluu hallintosäännön § 30 kohdan 6 mukaisesti elinvoimalautakunnan alaisuuteen.
Viestintä- ja markkinointisuunnittelijan toimen avaaminen on erityisen tärkeää, sillä akkuhankkeen ja muiden elinvoimaa kehittävien hankkeiden myötä kaupungin markkinoinnin ja viestinnän tarve on kasvanut entisestään. Tulevaisuudessa kaupunkien tehtävissä tulee aiempaa enemmän painottumaan elinvoiman ja hyvinvoinnin tehtävät. Tämä on huomioitu myös Kokemäen kaupungin strategiassa, jossa yhtenä neljästä kehittämistoimenpiteestä on positiivinen kuntakuvan luominen. Tähän ja toisen painopisteen "Elinkeinorakenteen monipuolistaminen" tavoitteisiin pääsemiseksi viestinnän kehittämiseen tulee panostaa aiempaa selkeämmin.
Kokemäen kaupungilla viestinnästä vastaavat kaupunginjohtaja sekä hallintojohtaja. Molemmilla viestinnän ja markkinoinnin tehtävät tapahtuvat sivutoimisesti muiden tehtävien ohella. Jotta viestintään saataisiin kohdennettua aiempaa enemmän resursseja, tarvitaan tähän tehtävään lisää henkilöstöresurssia.
Viestintä- ja markkinointisuunnittelijan toimen kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva tutkinto.
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 52 § mukaan kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan vakituisiin tai yli 12 kuukautta kestäviin määräaikaisiin virkoihin/toimiin osastopäällikön hakemuksesta.
Lisätietoja antaa Hallinto-osaston osastopäällikkö Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan viestintä- ja markkinointisuunnittelijan vakinaiseen täyttämiseen 1.5.2022 alkaen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |